Haunisten altaalla

Keli vihdoin viimein on nyt viilentynyt ja päästiin liikkeelle päivällä. Retki suuntautui tällä kertaa Raisioon, Haunisten tekoaltaalle.

Kilometrejä altaan kierrosta tulee noin neljä.

Lintujakin bongattiin jo heti alussa.
Välillä annettiin tuulen tuivertaa turkkiin.

Hauskasti järven pintaa koristaa kukkameri. Näyttää rypsipellolta.

Tuulinen retki oli tullut päätökseen. Parin tunnin keikauksella tuli taas ihmeteltyä kaupunkiluontoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *