11.8.Matka Pöytyälle

Lauantai iltapäivästä, lähtö Pöytyän suuntaan. Tarkoituksena käydä katsomassa Pölhönjoen koskea.

Pölhönjoki alkaa Pöytyän Lankkisista ja laskee Aurajokeen Vähä-Kauloon kohdalta.

Pölhönjoen ”yläjuoksulla” oli jonkin verran vettä.

 

Retkeilijät pääsee hyvin ylittämään kastelematta tassujaan.
Pölhön ”alajuoksu”
Uimiseen vesi riitti tälläkin kertaa,,hieman savinen otus nousi vedestä…!

Matkasimme joen vartta sen molemmin puolin noin kolmen tunnin ajan.

Yön vietimme ulkona makuupussissa, tähdenlentoja katsellen.

Jaoin makuupaikkani väsyneen kaverin kanssa. Onneksi oli ehtinyt kuivua ennen nukkumaan menoa.

Ristinummen hautausmaa ja Marttilan korven eräreitistö

Mielenkiintoinen retkipäivä tänään suuntautui Marttilaan. Kohteina ateistien hautausmaa ja eräreitistön kiertoa. Mukaani hain ystäväni Marttilasta.

Ateistien hautausmaa

Metsän siimeksestä löytyi hautausmaa.
Hautoja löytyi 60-luvulta tähän päivään asti.

Hautausmaalla käynnin jälkeen, matka jatkui Palaisiin, jossa sijaitsi yksi reitistön lähtöpaikoista.

Keli oli ainakin toistaiseksi sopiva kulkemiseen.

Juomakivi on suuri siirtolohkare

Karhukallio

Karhun kallo ripustettiin paaluun ja loput luut haudattiin maahan.
Hirvienalliolta oli hienot näkymät suolle, jonne matka jatkui.
Karhunrahkalta avautui upea suomaisema.
Soista mäntymetsää
Suota ylittävät pitkospuut olivat menneet melko huonoon kuntoon. Märällä kelillä kulku täällä on haastavaa.

Suon ylityksen jälkeen, oli mukava huomata että kuljimme väärää reittiä. Alkuperäinen oli jäänyt ajat sitten…

Viime kerralla, useita vuosia takaperin, kävi samalla tavalla.

Käännös takaisin suolle ja paluu vanhoja jälkiä lähtöpaikalle Palaisiin. Aikataulu ei antanut tällä kertaa myöden taivaltaa pidempää reittiä ja karvainen matkakumppani oli jo hieman väsähtänyt.

Matkaan kertyi sähellysten kera ehkä noin 13 kilometriä ja koko aurinkoinen päivä. Mukava reissu ja uudestaan palaan tänne vielä.

Reittimerkinnöissä edelleen parantamisen varaa näinkin monen vuoden jälkeen.

 

Haunisten altaalla

Keli vihdoin viimein on nyt viilentynyt ja päästiin liikkeelle päivällä. Retki suuntautui tällä kertaa Raisioon, Haunisten tekoaltaalle.

Kilometrejä altaan kierrosta tulee noin neljä.

Lintujakin bongattiin jo heti alussa.
Välillä annettiin tuulen tuivertaa turkkiin.

Hauskasti järven pintaa koristaa kukkameri. Näyttää rypsipellolta.

Tuulinen retki oli tullut päätökseen. Parin tunnin keikauksella tuli taas ihmeteltyä kaupunkiluontoa.

Kurjenrahka, Savojärven kierros

Taas koitti uusi ilta vaellukselle.
Tällä kertaa kohteena oli Savojärvi ja lähtöpaikkana Rantapiha.


Lämpömittari näytti taas melko korkeita lukemia; 26 astetta, kellon ollessa 20.30….!
Järven laitamilla oli viileä kulkea.
Mänty etsii kuvajaistaan vedestä.
Reissukaverit ”jäähyllä”.
Vesi oli todella matalalla!
Taukopaikalla upea auringonlasku.
Auringon viime säteet värjäsivät pilvimuodostelman punertavaksi. Hämärä laskeutui suon ylle.
Uusi rinkka testattu. Painoa koematkalla oli 8 kiloa…ihan riittävästi kesän mässäilyjen jälkeen.

Pomponrahka

Illan retki suuntautui tällä kertaa Raision ja Turun rajalla sijaitsevalle suoalueelle.

Reitti on noin 2 kilometrin pituinen luonnonsuojelulalue.

Reippaasti kuljetaan pitkospuilla.

Alkaa puun viime hetket pystyasennossa.

 

Nuorempi reipas retkeilijä. Taaskaan ei uskoisi, miten lähellä kulkee ohitustie. Ääni tieltä kantautuu selkeästi.
Karpaloitakin alkaa hiljalleen kypsymään.

Näyttää ihan linnun  jalalta…jonka saattelemana, lenkki saatiin päätökseen.

 

 

Karevan suo

Sunnuntaina 22.7 , päätimme lähteä Rivieralle. Italiaan asti ei sentään menty, mutta Maskussa sijaitsevaan kylläkin. Lähtö hetkellä, noin kello 20,lämpötila näytti 24 astetta. Karevan kierto lähtee Rivieran kulmilta ja matkan varrella sijaitsee Karevan suo, jota oli tarkoitus käydä katsomassa.

dav

Kaunis ilta-aurinko paistoi suojärvelle.

Reipas retkeilijä tähyää suolle..

Pitkospuut vievät halki suon. 8-tien ääni kuuluu selkeästi tänne,,eipä uskoisi miten lähellä kulkee.

Hillaakin näyttää tulevan.

Ilta-aurinko jaksoi vielä paistaa Rivierallakin

Nopsaan ilta vierähti ja viileyttäkin oli ilmassa mukavasti kellon lähennellessä 23, oli aika palata kotiin.

Toinen rinkkakierros

13.7, uudestaan rinkkoja ihmettelemään. Tällä kertaa matka vei Partioaittaan.
Kokeiltavana olivat: Deuter ja yllätys; Osprey.Deuter kiinnosti tilavuudeltaan.
Taas mentiin ympäri kauppaa ja ei ollutkaan ihan helppo valita sitä oikeaa.
Osprey vei voiton tälläkin kertaa hyvällä sopivuudellaan selkään.
Kokeiltavana oli Ariel malli.Tälläkin kertaa aikaa ihmettelyyn neni parisen tuntia!

Rinkkojen valintaa

28.6
Tulipa lähdettyä testaamaan rinkkoja Scandinavian Outdooriin. Reissu piti olla pikaisesti hoidettu, mutta aikaa kuluikin nelisen tuntia…
Kokeiluja ja teknisiä tietoiskuja myyjältä. Ospreyn rinkat kiinnostivat.